5.-31.10.2025
Kuvat: Kristiina Mäenpää
Jälki ja ystävyys (teksti: Antti Salminen)
Kohtaan Jaatisen ja Mäenpään töitä, ja ne saavat minut ajattelemaan valoa, ajattelemaantilan rajapintoja, sitä miten värit, muodot ja jäljet laskostuvat. Ne saavat minut ajattelemaanetäisyyttä ja läheisyyttä, sellaista erityistä intiimiä, joka voi koskea etäältä.Ja sitä miten aika sataa kuin näkymätön lumi esineille, joilla on oma salattu elämänsä.
* * *
Ajattelen kahta perustavaa luonnonilmiötä. Kummatkin niistä ovat todennäköisestitapahtuneet tässä nimenomaisessa kasvihuoneessa. Todennäköisesti ne tapahtuvatedelleen.
1]: Kun valohiukkanen, siis fotoni, osuu sattumanvaraisesti kasvin lehteen, se lähteekulkeutumaan samanaikaisesti kaikkia reittejä pitkin kasvisolun reaktiokeskuksiin.
Tämä tunneloitumiseksi kutsuttu ilmiö on kaiken tieteelle kuvatun elämän jatkumisenperusta. Kun fotonin energiapaketti pääsee perille, vaihtoehtoiset tunnelit sulkeutuvat, javaikuttaa siltä, että hiukkanen on kulkenut vain yhtä reittiä. Mutta häviävän hetken se onkulkenut niitä kaikkia.
Käyttää kaikkia yhteyksiä, edetä kaikkia teitä ja lopulta kuitenkin vain yhtä: olkoon tämä oneräs ystävyyden kuvaus. Tunnettu elämä, kaikkien kasvien ja niitä syövien eläinten elämä,on siitä kiinni ja sen varassa. Sen oudon sidoksen, jonka avulla informaatio välittyyhäkellyttävän hyvin.
2]: Kvanttikoherenssi, siis kyky olla useassa tilassa samanaikaisesti, mahdollistaa toisenyhtä ihmeenomaisen ilmiön, lomittumisen, kahden kappaleen välittömän vuorovaikutuksensuurten etäisyyksien päästä – “spooky action at a distance”.
Lomittumalla jälki on jätettävissä toiseen, vaikka kosketusta ei ole tapahtunut. Reaktioon voiriittää pelkkä samanaikainen olemassaolo, eikä etäisyydellä ei ole merkitystä.
Kaukaisesta tähdestä saapunut valo voi kirjautua valoherkälle pinnalle, vaikkei tähteä enääole. Kuten suuressa ystävyydessä hyvä tehdään salassa.
* * *
Keskeisimmät tavat, joilla luonnonperusta kytkeytyy itseensä ovat aavemaisia ja intiimejä.Ihmisen tieteet hädin tuskin käsittävät niitä.Taiteessa ne aavistuvat. Salassa, ja kaiken aikaa.
Mitä näyttelyyn tulee esille?
Anna: Öljyväri- ja temperamaalauksia, jotka yhdessä tilan kanssa muodostavat näyttelyn ajaksi yhteisen kokonaisuuden.
Kristiina: Näyttelyyn tulee esille hiekkaelementtejä sekä betonivaluina toteutettuja veistoksia. Veistosten väripinnat ovat syntyneet valun pohjalla käyttämästäni analogisesta valokuvapaperista, jonka valoherkkä hopeagelatiinikerros on siirtynyt kuivan betonin pintaan. Teos muotoutuu kokonaisuudeksi osana tilaa ja tilan kanssa.
Minkälaisista teemoista tai ajatuksista näyttelynne kumpuaa?
Anna: Läsnäolosta, keskusteluista, satunnaisista kohtaamisista, heijastumista ja havainnoinnista. Olen miettinyt tilaa ja sen kokemista, miten ja mitkä asiat tarttuvat mukaan eri paikoista ja miten tutkia tilaa maalauksen keinoin. Olen kiinnostunut siitä, miten käsitellä kolmiulotteista maailmaa maalauksen pinnan kautta ja siirtää se taas katsoja kautta kolmiulotteiseksi kokemukseksi. Olen miettinyt myös riittävyyttä, miten pienillä eleillä voi tai uskaltaa yrittää tuoda jotakin näkyväksi.
Kristiina: Teokseni nimi Pienet ikuisuudet viittaa malttamattomuuteen jonkin hitaalta tuntuvan tapahtuman äärellä. Teos on saanut innoituksensa tilan eläväisestä luonteesta sekä sen aiemmasta käyttötarkoituksesta kasvihuoneena, jonka ajattelen kasvun ja katoavaisuuden paikkana. Halusin ottaa tilassa aistittavan muutoksen tunnun osaksi teosta, ja esimerkiksi veistosten väripinnat ovat alttiina tilassa vallitseville valo-olosuhteille.
Millainen työskentelyprosessinne on ollut?
Anna: Olen työstänyt ensin maalauksia työhuoneella ikään kuin rakennusmateriaaliksi, josta rakennan paikan päällä K17 tilassa tilallista maalausinstallaatiota. Tilassa vietetty aika, tilan ominaisuudet ja toistemme teokset ja keskustelut ovat vaikuttaneet kokonaisuuden rakentumiseen, mahdollistaneet yllättymisen. Työprosessi on ollut myös tutkimista ja tarkastelua omaan työskentelyyn, opettelua ja löytämistä kohti omaa tapaani olla maalauksen kanssa.
Kristiina: Työskentelyprosessi on ollut kokeileva, intensiivinen ja opettavainen. On ollut antoisaa tehdä Annan kanssa yhteistyötä ja rakentaa näyttelyä vuoropuhelussa, yhdessä ihmetellen ja innostuen. Mahdollisuus työskennellä pitkäaikaisesti näyttelytilassa on ollut minulle unelmien täyttymys. Olen kiitollinen!
Mitä taide ja taiteen tekeminen teille merkitsee?
Anna: Jonkinlaista yritystä hahmottaa maailmaa maalaamisen kautta, jakaa havaintoja pienempiin osiin ja nähdä jotakin toisin, kuvata pieniä asioita, jotka usein jäävät arjessa havaintomme ulkopuolelle. Mutta samalla taide on myös työtä, fyysistä tekemistä, kestävyyttä vaativaa toimintaa, mutta onneksi usein myös hauskaa.
Kristiina: Tämä on kimurantti kysymys. Taiteen tekeminen merkitsee samanaikaisesti työtä, elämäntapaa ja keinoa kohdata ja käsitellä maailmaa. Taiteen äärelle minua ajavat ilon ja oivalluksen sekä ajoittaiset yhteyden tavoittamisen tuntemukset.
Minkälainen taide inspiroi teitä?
Anna: Innostun usein erilaisista rakennelmista, materiaalien yhdistelmistä, käsityön jäljestä ja arkisten materiaalien yllättävästä käytöstä. Maalaukset tuntuvat kuitenkin usein kaikista läheisimmiltä, joita kohtaan tunnen eniten kaipuuta ja voisin aina palata varhaisrenessanssin freskomaalausten pariin.
Kristiina: Minua inspiroi taide, joka pitää sisällään salaisuuden: se houkuttelee jonkin asian äärelle, joka ei ratkea, vaan jää kutkuttelemaan. Teoksen ja tilan välinen yhteys sekä eri materiaalien kannattelemat merkitykset kiehtovat minua. Usein fiilistelen vähäeleisiä teoksia, joissa on hiljaista voimaa ja läsnäoloa.
**
Anna Jaattinen (s.1983) tutkii työskentelyssään havainnon ja tunnistamisen kokemusta, tilallisuuden merkitystä sekä itse työskentelyä, sen olemusta ja mahdollisuuksia maalaamisen keinoin. Abstraktit maalausinstallaatiot käsittelevät kohtaamisia, yhteensattumia, ystävyyttä sekä maisemaa kosketuksen ja läsnäolon kautta. Jaatinen on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta 2024.
Kristiina Mäenpää (s.1990) työskentelee kuvanveistoa, installaatiota sekä valokuvapohjaisia tekniikoita hyödyntäen. Hänen paikkasensitiivisissä teoksissaan toistuvat tilan ja teoksen välinen vuoropuhelu, sekä ajallisuuden ja jäljen tematiikka. Hän tarkastelee teoksissaan valokuvallisuutta materiaaleissa läsnä olevana muutoksena, jatkumona valon tekemälle jäljelle valoherkkään pintaan. Mäenpää on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta 2023, sekä taiteen maisteriksi Aalto-yliopistosta 2024.
Kiitokset taiteellisen työskentelyn tukemisesta Koneen Säätiölle ja Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Karjalan rahastolle.