Hemmo Siponen & Kati Ruohomäki
4.12.2025-4.1.2026
Mitä näyttelyyn tulee esille?
Kati: Silmäovesta, -niminen teoskokonaisuus. Se sisältää maalauksia silkille ja kankaalle, sekä kuultopaperille tulostettuja kuvia. Erilaisia läpikuultavia kerroksia lepäämässä päällekäin.
Hemmo: Näyttelyyn tulee osaltani teoskokonaisuus nimeltään Sulamishuoneet, jossa on seinämaalauksia, puuesineitä ja jäätyneitä piirustuksia. Olen ottanut vaikutteita joidenkin eläinten selkäpurjeiden orgaanisista muodoista, sekä kehojen lämmönsäätelyn mekanismeista – lämmön haihdutuksesta, keräämisestä ja kierrosta. Kokonaisuus perustuu harkitun tekemisen lisäksi kokeiluihin, joita olen edistänyt näyttelytilassa. Teokset ovat pääpiirteittäin väliaikaisia ja tähän tilaan suunniteltuja. Esillä oleva puun osa on peräisin lähialueelta. Minulla on pitkä suhde siihen, tein erään teoksen aiemmin sen palasesta vuonna 2018. Halusin sen juuri tänne ja tähän kokonaisuuteen sen muodon ja paikallisuuden takia.
Minkälaisista teemoista tai ajatuksista näyttelynne kumpuaa?
Kati: Tekemiselläni on aina suhde olemassaolon näkymättömiin tasoihin, asioihin, joita voi vain tuntea, aistia tai nähdä näkyinä. Teoskokonaisuuteni alkupiste on ikkunoissa, joita on lähes kaikissa rakennuksissa päästämässä valoa sisään ja mahdollistamassa näkemisen ulos. Ikkunoita on myös tietokoneen ruudulla ja ikkunana voidaan ajatella kaikkea (unia, maalauksia, elokuvia, kirjeitä), jotka avaavat näkymän sisätilasta ulkotilaan (minusta sinuun) ja toisinpäin.
Olemassaolo on erilaisten yhtäaikaisten kokemusten kaaosta, jossa kaikki koettu limittäytyy päällekäin. Teoksissani toisilleen vastakkaiset maailmat, erilaiset subjektiiviset kokemukset ja näkemykset saavat olla olemassa ja levätä samanaikaisesti. Yritän aina hakeutua sallivuuteen. Sietämällä maailman käsittämätöntä ristiriitaisuutta ja asioiden monimutkaisuutta voimme altistaa itseämme hyväksymään sitä mistä emme pidä, tai mikä on meille vielä vierasta.
Hemmo: Ajatukset lähtivät liikkeelle pohtimalla eläinten lämmönsäätelyä, ja sen yhteyttä taiteellisiin toimintatapoihini ja näyttelyn talviseen ajankohtaan. Halusin perehtyä lämmönsäätelyyn ja antaa sen vaikuttaa ajatteluuni ja työskentelyyni. Lämmönsäätelyä pohtimaan minut ohjasi erityinen ruumiinmuoto, selkäpurje, joka on kehittynyt eri lajeille toistuvasti Maan historiassa. Selkäpurje on litteä, jäykkä, pystysuuntainen ruumiinrakenne osana eläimen selkärankaa. Suurimmat selkäpurjeet ovat olleet esihistoriallisilla eläinlajeilla, joilla niiden merkitystä ei tunneta. Tällaisia ruumiinrakenteita voidaan tulkita todennäköisimmän merkityksensä, eli lajitovereille esittelyn lisäksi omanlaisinaan kehon lämmönsäätelyn mahdollistajina. Yhdistän sen ominaisuuksia maalaukseen, ajatellen molempia katseelle kohtisuorina kuvapintoina. Teoksia toteuttaessani pohdin lämmön kiertoa väreillä, kylmää ja lämmintä vaikutelmaa, ohuita raajoja, sekä selkäpurjeen pinta-alaa ja muotoa – se on sekä ohut, että pinta-alaltaan suuri, mikä mahdollistaa sekä lämmön nopeaa haihduttamista, että keräämistä.
Millainen työskentelyprosessinne on ollut?
Kati: Työskentelyprosessini on ollut hyvin erilainen kuin kuvittelin ☻
Kaaduin syksyllä ja jalastani murtui useampia luita. Siitä johtuen näyttelytilassa teosten työstäminen on ollut mahdotonta. Olenkin ollut prosessissa, jossa olen ollut tilassa vain Hemmon minulle sieltä lähettämien kuvien eli tietokoneen ruudulla olevien ikkunoiden kautta. Samaan aikaan olen istunut kotona, selaillut ilmaisen kuvapankin kuvavirtaa, avannut sähköposteja, keskusteluja, unia, maisemia, näkyjä, ja prosessoinut teoksiani K17 -tilassa.
Hemmo: Yleensä keskityn vesivärimaalaukseen, mutta nyt käytin vapaammin eri aineksia, kun rakensin yhteyksiä ajatusjatkumoideni ja työtapojeni, sekä näyttelyn taustan, ajankohdan ja paikan välillä. Jäätyneitä piirustuksia toteuttaessa käytin arkkupakastinta, ja toivoin että näyttelyyn tulisi pakkasta, jotta ne eivät heti sulaisi – näyttelytila itsessään on vailla lämmitystä. Kävin syksyn aikana myös yliopistokurssin eläinten kehityshistoriasta innoitusten ja ymmärrykseni lisäämiseksi. Näyttelyn avajaisia edeltävän kuukauden aikana olen asunut lähettyvillä puulla lämmitettävässä mökissä, josta käsin olen käynyt K17 Tilassa työskentelemässä. Työskentelyjakso on käsittänyt runsaasti lämpötilan säätelemistä elinympäristöni kelpoistamiseksi. K17 Tilan mahdollistama kuukauden ripustus- ja työskentelyaika on ollut minulle erittäin hyvä tapa toteuttaa näyttelyä.
Mitä taide ja taiteen tekeminen teille merkitsee?
Kati: Taiteen tekeminen on itselleni tapa olla maailmassa; prosessoida ja ymmärtää elämistä, mutta myös pitää hauskaa! Taide merkitsee vapauden tilaa, jossa haluan voida ilmaista, kokea, kommunikoida ja ajatella ihan mitä tahansa. Mitä ahtaammalle taidetta, vapautta ja kaikkea ei-taloudellisesti hyödyttävää toimintaa yhteiskunnassa ajetaan, sen kirkkaammaksi itselleni tulee niiden olemassaolon absoluuttisen primaari merkitys.
Hemmo: Taiteen tekeminen on minulle toimintaa jossa käytän materiaaleja, mielikuvia ja asiayhteyksiä ennalta määrittelemättömästi niin, että tekemällä selviää mihin päädyn. Tarkoitukseni on irrottautua olemisen tavasta jossa yksityiskohdat jäävät huomaamatta, ja tulkitsen asiat niin kuin joku muu on ne ennalta määritellyt. Se joku muu voi olla entinen minä, tai muu asia, joka on saanut tulkintaani vaikuttavia olettamuksia aikaiseksi. Taide merkitsee minulle keinoa nähdä kuin ensimmäistä kertaa, ja muodostaa uusia johtopäätöksiä, riippumatta mitä samasta asiasta on ajatellut ennen teoksen kokemista. Teos voi avata mieltä, mutta ei niin miten taiteilija sen muille suunnittelee. Pyrin siihen että valmis pikakaista puuttuu teoksen tulkitsemiseksi, ja sen paikka on olla nopean sanallistamisen ulkopuolista asiaa. Tämä ei tee siitä mitenkään erikoista, vaan se on parhaimmillaan oma näkökulmansa josta kohdata olemassaolon ihmeellisyyksiä.
Minkälainen taide inspiroi teitä?
Kati: Minua inspiroi kaikki mitä en voi täysin ymmärtää, mikä on sopivasti haastavaa ja hyppää sen yli mitä luulin jo tietäväni tai nähneeni. Minua kiehtoo viedä itseäni oman makuni, mielipiteideni ja ajatteluni rajalle. Tätä samaa yritän hienoisesti tavoittaa myös omassa tekemisessäni. Koitan sekä intuitiivisesti että tietoisesti mennä sitä kohti mitä en ymmärrä, hallitse tai mistä en osaa puhua.
Hemmo: Taide, joka on toteutettu välittämisellä ja ajatuksella, ja siinä on kerroksia jotka ei heti ilmene, mutta se saa minut joko pohtimaan itseään, tai kampeaa ajatukset pois tavanomaisilta raiteiltaan. Usein sellainen mitä voi tutkia omaan tahtiin, ja mikä ei esitä mitään selkeästi rajattua asiaa, vaan avaa mielentilan, jossa voi purjehtia asiayhteyksistä toisiin. Usein arvostamissani teoksissa on alkuun jokin hankala kynnys, jonka ylitettyä kokemus alkaa kasvamaan.
***
Kati Ruohomäki (s.1978) työskentelee maalauksen keinoin. Työskentelyn keskiössä on kerroksellisuus, tukirakenteet ja kokemisen läpikuultavuus. Ruohomäki on opiskellut sekä maalaus- että tila-aikataiteita, ja hänellä on maisterin tutkinto (KuM) vuodelta 2006. Lisäksi hän lukee astrologisia karttoja.
Hemmo Siponen (s. 1991) on kuvataiteilija Helsingistä. Hän valmistui kuvataiteen maisteriksi Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta vuonna 2019. Siponen työskentelee pääosin vesivärin keinoin. Hänen työskentelynsä on tavoitteiltaan avointa, ja hänellä on siihen kokeileva asenne.
Hänen tuorein yksilönäyttelynsä Spinesailing oli Galerie Pleikussa Berliinissä toukokuussa 2025. Tätä edelsi yksilönäyttely No Volume (2023) tm-galleriassa, yksilönäyttely Saved But Meant to Load (2021) galleria Sinnessä, sekä Aiheuttajat (2020) HAM galleriassa. Vuoden 2024 syksyllä Siponen oli kuukauden residenssissä Haaparannalla Swedish Lapland AiR:n kutsumana.
