Kuvat / photos Eva-Liisa Orupõld
Earthbound Lovers (four softening edges, in the glimmer of green)
Näyttely 10.–27.8.2023 (Auki to–pe 16–20, la–su 12–17)
Avajaistapahtuma ke 9.8.2023 18–21
Taiteilijat:
Victor Gogly
Anni Haunia
Helmi Nieminen
Helena Pulkkinen
Sonja Donner & Niklas Feinik
Satu Hakamäki & Elie Halonen
Romance Relic & bod [包家巷]
Näyttelyn ovat kuratoineet Iida Nissinen & Maikki Siuko
Graafinen suunnittelu: Katri Astala
Pellot ympärillä värisevät. Tyhjällä jalkapallokentällä, metsän tummempaa vihreää vasten, sadettimien sarja esittää outoa koreografiaa. Ilma viipyilee tiheänä vanhan kasvihuoneen yläpuolella, nuokkuen kuin peitto rakennuksen keskeltä työntyvän raunion seiniä vasten. Tämä rapistunut lisäsiipi on kadottanut kattonsa, ja putoaa maanpinnan alapuolelle kuin tyhjä uima-allas tai raskaana oleva vatsa, hedelmöitettynä luonnonvaraisilla taimilla jotka myöhemmin katkotaan ilman varoitusta. Vuosikymmenten ajan psykiatrisen sairaalan potilaat kasvattivat täällä kukkia ja hyötykasveja. Ajan vaiheet asettuvat nurmikolle rakennuksen ympärille näkymättömien sedimenttien tavoin.
Nyökkäilemme toisillemme ja kävelemme pienissä ympyröissä sisään ja ulos rakennuksesta. Astumme alas raunioille, tutkimme sen auringossa lämpeneviä aarteita joita pilkottaa muhkean maan ja tiilenmurujen seasta. Tämä paikka kyllästää meidät. Aavemaisella tavalla se upottaa meidät itseensä, ja me kasvatamme mielikuvituksesta ja sitkeistä punoksista siteen, joka haarautuu ja ryömii ajassa taaksepäin. Ei niin kuin renessanssiromaanissa, vaan proosallisemmin, kuten kasvihuoneen sisätilassa kiertävän kastelujärjestelmän vanhat putket. Kudomme yhteen fiktiota ja havaintoja, ja kuulemme, kuinka vesi alkaa tihkua rakennuksen suonissa.
Mystifioimmeko me tämän paikan? Voi olla. Mutta kun eräänä aamuna räpyttelemme silmiämme, todetaksemme että kaikki elävä ja vehmas on tuhottu meille tärkeäksi muodostuneessa kuopassa, ymmärrämme, että aines on tehty tarinoista ja tunteet kuormittavat pölyttäjiä, joilla ei nyt ole paikkaa minne mennä. Rivi vanhoja kantoja kiertää raunion muureja. Kuin pienet hautakivet, ne muistuttavat, että tämä kasvihuone on ollut kasvun, hoivan, kurin ja kulutuksen paikka. Jotkut asiat vielä löytyvät ja toisia surraan. Kun reunustat alkavat rappeutua, me muuraamme samoista tiilistä uudet portaat. Hento nurmitupsu huojuu tuulessa. Sade tulee ja sprinklerit lakkaavat viskomasta vettä. Jotenkin, se tuntuu sisäänhengitykseltä.
Earthbound Lovers (four softening edges, in the glimmer of green) on paikkasidonnainen ryhmänäyttely, joka tutkii aistillisia, intiimejä ja affektiivisia tapoja suhteutua paikalliseen ekologiaan ja ympäristöön. Etsimme yhteyttä siellä, missä rajat murenevat ja ääriviivat hapertuvat. Näyttely on uppoutumista tilaan ja sen tienooseen, maahan ja aineeseen, sekä tutustumista paikan aaveisiin ja ei-inhimillisiin olentoihin. Se on sukellusta salaperäiseen, kimaltelevaan, vihertävään, kosteaan maailmaan, pyrkimyksenä löytää jotakin jännittävää, todellista, mehukasta, esteettistä, runollista ja liikuttavaa.
Näyttely koostuu veistoksellisista eleistä, kehoista, pehmeistä materiaaleista ja äänestä. Projektissa on tärkeässä roolissa paikan päällä yhdessä ihmetellen vietetty aika.
Earthbound / maalliset
Maalliset kuvaa sitä, että maailma ei ole ympärillämme, vaan maailma on meistä, ja me olemme maailmasta. Maallisuus (irrotettuna sanan hengellisestä kontekstista) on ruumiillisuutta, joka muodostuu yhdessä muiden ruumiiden kanssa. Jokaisessa hengenvedossa otamme maailman osaksi itseämme. Vesi, josta kehomme koostuu, on vain vierailulla luonamme. Aine ja energia, jotka rakentavat lihaamme ja tietoisuuttamme, virtaavat muiden tuntevien olentojen, kasvien ja ekosysteemien lävitse, rakentaen muita tietoisuuksia, muita ruumiita.
Lovers / rakastavaiset
Rakastavaiset viittaa suhteisuuteen ja yhteyteen. Rakastajat ovat liittolaisia ja ystäviä, jotka neuvottelevat pyrkien vastavuoroisuuteen ja suostumuksellisuuteen. Rakkaussuhteessa on aina eettinen ulottuvuus. Valitsemalla rakkauden, haluamme sitoutua työhön, jota osallisuutemme maailmaan meiltä vaatii, samalla tutkien suhteitamme monimutkaiseen ekologiseen todellisuuteen.
-ˋˏ *ੈ✩‧₊˚༺❁༻*ੈ✩‧₊˚ ˎˊ-
Exhibition 10.–27.8.2023 (Open Thursday–Friday 16–20, Saturday–Sunday 12–17)
Opening event Wed 9.8.2023 18–21
Artists:
Victor Gogly
Anni Haunia
Helmi Nieminen
Helena Pulkkinen
Sonja Donner & Niklas Feinik
Satu Hakamäki & Elie Halonen
Romance Relic & bod [包家巷]
Curators: Iida Nissinen & Maikki Siuko
Graphic design by Katri Astala
The fields around are vibrating. On an empty soccer court, against the darker green of a forest, a set of sprinklers perform a strange choreography. Air is lingering thick above the old greenhouse, drooping like a blanket against the walls of a ruin that reaches out from the body of the building. This wing of the greenhouse is roofless and hangs below the ground level like an empty pool or a pregnant belly, fertilized with wild saplings, that later on will be cut down without a warning. For decades, flowers and utility plants were grown here by the patients of the psychiatric hospital. The phases of time lay out on the lawn around the building, like invisible sediments.
We nod to each other and walk in small circles, in and out of the building. We step down to the ruins and study its treasures that are warmed in the sun, amongst the mellow soil and brick crumbs. We become saturated by the site. In a way that is ghostly, it immerses us, and we grow a bond made of imagination and chewy strings that split and crawl back in time. Not in a renaissance novel way, but more prosaically, like the old pipes of a watering system that encircles the interiors of the greenhouse. We weave together fictions and observations, and the water starts dripping again.
Are we mystifying the site? Maybe. But when we blink our eyes one morning to witness how everything lush and living is cut down from the pit that has become dear to us, we understand that matter is made of stories, and emotions burden the pollinators that now have nowhere to go. A row of older stumps goes around the ruin’s walls. Like little gravestones, they remind us that the greenhouse has been a site of growth and destruction, nurture, discipline, and consumption. Some things are found, and others are mourned. While edges start to degenerate, we lay the same bricks as stairs to step on. A small turf of grass sways in the wind. Rain is coming, the sprinklers stop. Somehow, it feels like an inhale.
Earthbound Lovers (four softening edges, in the glimmer of green) is a site-specific group show, exploring sensual, sensory, intimate, and affective ways of relating to the local ecology and the environment. We seek connections where the borders fray, edges crumble, and the contours loosen. We enmesh ourselves into the space and its surroundings, to its earth and matter, we build affinity with its ghosts and non-human presences. We dive into a mysterious, glimmering, green, moist world in an attempt to find something enchanting, genuine, juicy, aesthetic, poetic, and moving.
The exhibition consists of sculptural gestures, bodies, soft materials, and sound. A big part of the project is the time spent on the site, together, wondering.
Earthbound
To be bound to the earth acknowledges that the world is not around us, the world is of us. Being earthbound is to be a body that has formed from other bodies, to be of water that is temporarily ours, and in every breath, to take the world in. Matter and energy that build our flesh and consciousness alike, flow through a hot mess of other sentient hum/animals, plants and ecosystems.
Lovers
The role of a lover entails a reciprocal relationship of negotiation, consent and friendship, connection and relationality. It is to have a union, to be companions. The position of a lover has an ethical dimension. By choosing love we wish to stay with the trouble, and seek connections with/in the ecological reality.